Varattavissa on eri mittaisia palveluaikoja ja hoito toteutetaan aina varatun ajan puitteissa. Hoitoaikaan ja sen hintaan sisältyvät myös lihaskalvojen käsittely faskiaraudalla sekä dry needling, ajanvarauksen yhteydessä näihin ei tarvitse varata lisäaikaa.
Tässä muutamia esimerkkejä, mitä missäkin hoitoajassa on järkevä hoitaa:
30min: Niska-hartia seutu / pohkeet ja jalkaterät/ kädet
45min: Koko selän alue/ jalat
60-75min: Selkä / selkä ja kädet/ jalat
90min: Koko keho / selkä ja kädet/ jalat ja selkä
Purentalihasten hieronta kohdistuu nimensä mukaisesti kasvojen alueen lihaksiin, mutta hoidossa käsitellään tilanteen mukaan myös kaulan, kallonpohjan ja pään alueen lihakset. Purentaelimistön kipu- ja toimintahäiriöt ovat todella yleisiä ja niistä voi kärsiä niin lapset kuin aikuisetkin. Stressi, purennan häiriöt, hampaiden narskuttelu (bruksismi), onnettomuudet/isku pään alueelle, huono nukkuma-asento tai esimerkiksi runsas purkan pureskelu voivat aiheuttaa kireyksiä purentalihaksiin. Saatat myös purra hampaita yhteen tietämättäsi esimerkiksi nukkuessa tai autolla ajaessa, tarkkuutta vaativassa työssä tai tietokoneella työskennellessäsi.
Ylä- ja alahampaiden ei kuulu olla kiinni toisissaan vaan väliin kuuluu jäädä pieni rako.
OIREET
Kireät lihakset voivat oireilla monin eri tavoin tai olla täysin oireettomat. Kipua voi esiintyä toisinaan tai yhtäjaksoisesti ja se voi olla hyvinkin häiritsevää. Yleistä on, että jokainen huomaa kipeät ja kireät lihakset poskien alueella, hampaita yhteenpurressa. Tämän lisäksi ohimoiden alueella ja korvien ympärillä voi tuntua arkuutta. Suuta avatessa voi kuulla ja tuntea leukanivelen naksahduksen, joka voi olla kivuton tai kivulias. Päänsärky ja niska/hartiavaivat liittyvät hyvin usein purennan ongelmiin. Kipua voi tuntua myös hampaissa tai korvissa.
HOITO
Purentalihasten vaivat, niin kuin muutkin lihaskireydet johtuvat aina jostain, mitä omassa elämässä tapahtuu. Siksi onkin tärkeää löytää syy, mistä ongelma on tullut ja lähteä korjaamaan sitä. Jos on elämässä kovin stressaava elämänvaihe, olisi tärkeää löytää päiväänsä jokin pienikin hetki, jolloin keho saa levätä ja palautua. Jos tekee pitkiä työpäiviä tietokoneen äärellä, taukoja olisi syytä pitää. Kun löytää syyt, niihin pääsee puuttumaan ja myös kehon palautuminen voi alkaa.
Hieronnalla on erittäin hyvä hoitovaste ja usein saadaankin tuloksia aikaan jo ensimmäisellä hierontakerralla. Harvoin kuitenkaan yksi käsittely riittää normalisoimaan tilannetta, mutta kivun hallinnassa jokainen hieronta vie tilannetta tehokkaasti parempaan suuntaan. Sen lisäksi, että purentalihasten käsittelyä hoidetaan ammattilaisen toimesta, voit myös itse hieroa purentalihaksia ja huolehtia venytyksistä niskan ja kaulan alueella.
45MIN PURENTALIHASHIERONTA
on koko pään alueen rentouttava, kokonaisvaltainen hieronta, jossa käsitellään kasvot, suun sisäpuoli, kaulaa, niskaa ja pään alue. Hoitoon voidaan yhdistää neulaus.
30MIN PURENTALIHASHIERONTA
on enemmän täsmähoito nimenomaan suun sisäpuolen ja poskien alueelle. Tähänkin voidaan yhdistää neulat. Hoidossa huomioidaan juuri sitä aluetta, mikä tuntuu sillä hetkellä kaikista kipeimmältä.

Kuumakivihieronta on rentouttava hieronta, jossa käytetään lämpmiä kiviä koko hieronnan ajan. Hoito lievittää lihasjännitystä ja edistää kehon hyvinvointia samalla, kun lämpö tarjoaa syvärentoutuksen.
Kuumakivihieronta on erittäin suosittu hieronta talvisin sekä lahjana erinomainen!
Hoito on kestoltaan 60min ja asiakas saa itse päättää, hierontaanko koko keho vai esimerkiksi selän alue.
Kuumakivihieronta 60min
OIREET
HOITO
Varattavissa on eri mittaisia hieronta-aikoja ja hieronta toteutetaan aina varatun ajan puitteissa. Alla muutamia esimerkkejä, mitä missäkin ajassa on järkevää tehdä:
30min hieronta
Niska/hartia, kädet, pohkeet ja jalkaterät, penikkavaivat, plantaarifaskiitti, tenniskyynärpää, päähieronta, purentalihashieronta
45min hieronta
Koko selän alue, niska/hartia ja kädet, jalat, purentalihashieronta
6omin hieronta
Selkä ja kädet, jalat
75min hieronta
Koko keho kevyesti, selkä ja kädet, jalat
Hieronnan aikaan sekä hintaan sisältyy faskioiden käsittely faskiaraudalla sekä dry needling. Aikaa varatessa näitä ei tarvitse huomioida.
Kuumakivihieronta 45min/60min
Hieronta toteutetaan toiveidesi mukaan. Esimerkiksi koko selän alue tai kevyesti koko keho